Pikavippi on nyt helppo vertailla

Tälle sivustolle tullaan avaamaan myöhemmin pikavippi -vertailu, jonka avulla on helppo löytää itselleen edullisin pikavippi kaikista luotettavimpien firmojen seasta. Nythän on niin, että markkinat ovat täynnä kaikenlaisia onnenonkijoita, joiden tarkoituksena on kerätä vain tekstiviestimaksuilla rahat pois vippien hakijoilta, tai vaihtoehtoisesti riistää niin suuret korot asiakkailta, ettei velkakierre ainakaan vähene moisen toiminnan seurauksena.

Koska sivuston kehittäminen tulee viemään melko paljon aikaa, niin olen päättänyt listata tähän hieman muita pikavippivertailuita, joiden avulla pääsee hyvin alkuun ennen kuin tänne tulee Suomen komein ja kattavin vertailu ;) . Näillä hyväksi todetuilla sivustoilla pikavippien vertailu onnistuu melko kätevästi, ja kyseessä on pääosin sellaiset vertailut, joihin ei ole sisällytetty aivan kaikkia huijarifirmoja, vaan ainoastaan otettu luotettavimmat pikavipit mukaan. En ainakaan itse ole kiinnostunut siitä, onko joku kusetusfirma kolme euroa halvempi vipiltään kuin luotettava palvelu, joka ei huijaa asiakkaitaan ja joka on toiminnassa varmasti myös pikalainan ottamisen jälkeen.

Oma suosikkini on todennäköisesti Pikavippitieto.com, josta edullisin pikavippi löytyy melkoisen kätevästi. Toinen aika vastaava pikavippivertailu on pikavippivertailut.info, joka on myös kattava ja siistin sekä luotettavan näköinen. Unohtaa ei sovi myöskään Pikavippi.fm -vertailua, joka on yksinkertaisuudessaan ja tyylikkyydessään pikavippien vertailu, mitä käyttämällä vipin ottaminen on suorastaan mukavaa. Vanhempi sivusto, josta löytyy myös käyttäjien kommentteja, on Pikavippisivut.com, jonka kautta pikavipit eivät lopu kesken. Pikavippihän tunnetaan myös nimellä Vippi, joten aivan kuin rakkaalla lapsella, myös tällä ilmiöllä on monta nimeä.

Jos näiden vertailujen avulla ei pikavippi löydy helposti, tai tarkemmin sanottuna edullisin pikavippi, niin mitä siihen voi sanoa muuta kuin että johan on kumma! Omasta mielestäni yksi hyvä vertailu olisi riittävä, mutta laitoin nyt kaupan päälle viisi muutakin sivustoa, jotta ei loppuisi surffailukohteet kesken kauniina kesäiltana.

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Comments are closed.